Kiinteistötarinan asuntokoulu: viisi taloyhtiön talousasiaa, joista tulee olla kärryillä

Kun on hankkimassa asuntoa, ei aina ensimmäisenä tule mieleen, millainen on taloyhtiön taloudellinen tilanne. Se on kuitenkin tärkeä osa asumista ja sen tarkka tutkiskelu auttaa välttymään ikäviltä yllätyksiltä.

VASTIKKEET

Vastike kertoo paljon taloyhtiön taloudesta ja sen tarkoitus on kattaa yhtiön kulut. Ei voi kuitenkaan uutta kotia ostettaessa tuudittautua siihen, että vastike pysyisi aina samana. Asuntoilmoituksessa kerrotaan yleensä menneet ja tulevat remontit, mutta ei vastikkeiden muutoksista. Näistä on hyvä ottaa selvää, jotta tietää ovatko taloyhtiön menot laskussa vai nousussa. Jos vastike on huomattavan suuri, voi kertoa siitä, että kiinteistössä on juuri tehty kattava peruskorjaus tai siihen on tulossa lähitulevaisuudessa. Ja jos taas huomattavan pieni, voi syynä olla esimerkiksi kiinteistössä olevat liikehuoneistot. Kannattaa silti olla tarkkana tulevien korjausten suhteen, ettei vastiketta pidetä matalana lykkäämällä korjauksia.

TALOUSARVIO

Talousarvio on osa taloyhtiön toimintakertomusta, jossa on suunniteltuna tulot ja menot. Pyydä nähdä talousarvio ja selvitä onko arviot pitäneet, jos ei, miksi?

TALOUDELLISET PUSKURIT

On hyvä selvittää, kuinka hyvin taloyhtiön tilillä on rahaa. Esimerkiksi yllättäviä talousarvion ulkopuolisia menoja varten on hyvä olla pieni puskuri. Ei tarvitse olla huolissaan, mikäli yhtiön tilitä löytyy muutaman kuukauden vastikkeiden rahallinen arvo. Tällöin ei tarvitse olla huolissaan vastikkeiden yllättävistä nousuista.

VEDENKULUTUS

Onko taloyhtiöllä laskelma lämpimän veden kulutuksesta per henkilö? Tarkistakaa kulutus ja mikäli arvo on jotain muuta kuin nykyinen, muuttakaa vesivastike ajan tasalle.

REMONTTIKULUT

Kun olet ostamassa asuntoa, selvitä onko talossa juuri tehty remonttia. Se voi tarkoittaa sitä, että asunnoille on saattanut jäädä remontista lainaosuutta. On myös mahdollista, että rahat on maksettu yhtiön tililtä.

You Might Also Like